15. joulukuuta 2014

Objektiivien ominaisuudet

IMG_9960_edited

Objektiivi, obsku, linssi, lasi, putki... Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Tuo kameran rungossa oleva uloke, jolla on niin suuri merkitys kuvaan. Omasta mielestäni järkkäreissä objektiivi on usein se, joka vaikuttaa kuvaan enemmän kuin itse kamera. Tosin kumpikaan ei tee mitään ilman toista. 

Kameran mukana tulee useimmiten mukana se perus kittiobjektiivi. Se onkin erittäin hyvä, noin aluksi. Sen tarjoamat mahdollisuuden kuvaamiseen ovat kuitenkin hyvin rajalliset, joten jos kuvaaminen  yhtään innostaa, alkaa sitä pian haaveilemaan uudesta objektiivista. Tosin, ennen kuin alat syyttää objektiivia, kannattaa ensin hioa ne omat perustaidot kuntoon (näiden opettelusta on hyvä aloittaa), objektiivikaan kun ei tee ihmeitä, joten sitä pitää myös osata käyttää oikein. 

Seuraava ongelma onkin se, millainen objektiivi olisi sinulle hyvä? Ihan ensimmäisenä pitää miettiä mitä haluaa kuvata. Pelkkään "mikä on hyvä objektiivi?" -kysymykseen ei siis ole olemassa vastausta, vaan pitää miettiä mitä ominaisuuksia siltä haluaa. Objektiivin  ostaminen on kuitenkin siitä kivaa, että niiden tärkeimmät ominaisuudet on kerrottu jo nimessä. Haluankin nyt "suomentaa" teille noita nimissä olevia outoja kirjain- ja numerosarjoja.



Polttoväli


Merkitään aina lyhenteellä mm

Ihan ensimmäinen  asia, mitä uutta objektiivia ostaessa tulee miettiä on polttoväli. Käytännössä se määritää sen, kuinka paljon edessä olevasta näkymästä tulee kuvaan. Lyhyellä polttoälillä (pieni numero) kuvassa näkyy laaja näkymä. Pitkällä polttovälillä (suuri numero) näkyy vain pieni alue siitä, mitä itse näet. Pitkällä polttovälillä pystyt siis ottamaan kuvan vähän kauempanakin olevasta kohteesta, kun taas laaja kuvakulma on suosittu esimerkiksi maisemissa.

Polttovälin perusteella objektiivit jaetaan laajakulmaisiin, teleihin ja normaaleihin. Tieto niistä tarkoista numeroista nyt on vähän ristiriitaista (osittain toki johtuen siitä että kameran kennokin vaikuttaa tähän, mutta siitä ei nyt oteta selvää), voisin kuitenkin sanoa että laajakulma on sellainen alle 35mm. Tele sitten yli 50mm. Normaalipolttoväli vastaa sitä, mitä näet silmilläsi (liikuttamatta niitä), eli laajakuva on laajempi mitä näet ja tele kapeampi. Normaaliksi sanotaan usein  noin 30-50mm objektiivia.

Objektiivin polttoväli on joko kiinteä tai zoomi. Zoomilla pystyt sitä objektiivia pyörittelemällä vaihtelemaan käytettävää polttoväliä. Jos objektiivi on zoomi, se kerrotaan nimessä ilmoittamalla kaksi lukua, esim. 70-300mm, pystyt siis vaihtelemaan polttoväliä noiden lukujen välillä. Kiinteäpolttovälisissä taas on ilmoitettu vain yksi luku, esim. 50mm. Silloin polttoväli on vain ja ainoastaan 50mm ja kuvassa näkyvää alaa voi muuttaa vain liikkumalla itse.

polttovali


Valovoima


Merkitään aina f/tähän suurin mahdollinen aukko

IMG_9956_edited

Valovoima kertoo käytännössä sen, kuinka suurta aukkoa voidaan käyttää. Kittiobjektiivin yksi suuri heikkous onkin huono valovoima, sillä ei pysty käyttämään kovin suurta aukkoa. Mitä pienempi f-luku objektiivin nimessä on ilmoitettu, sen suurempaa aukkoa voit käyttää, joten voit kuvata paremmin urheilua ja liikkuvia kohteita sekä saada käsivaralta parempia kuvia hämärämmässä. Lisäksi aukko vaikuttaa syväterävyyteen. Hyvä valovoima vaan tuo mukanaan myös aika paljon hintaa, varsinkin pitkällä polttovälillä varustetut valovoimaiset objektiivit ovat ihan järkyttävän kalliita, joten köyhät harrasteijat joutuvat tyytymään heikompaan valovoimaan.

Valovoimaisuus merkitään aina f/joku luku. Usein zoomeissa kuitenkin  merkitään kaksi lukua (f/pienempi luku - suurempi luku), esim. f/4-5.6. Tämä tarkoittaa että siellä polttovälin laajimmassa päässä suurin mahdollinen aukko on se ensimmäisenä ilmoitettu luku, ja siellä kapeimmassa päässä pystyt käyttämään enää sitä jälkimmäisenä mainittua aukkoa. Eli jos objektiivin polttoväli olisi 70-300mm ja valovoima f/4-5.6, polttovälillä 70 pystyt käyttämään suurimmillaan aukkoa 4 ja polttovälillä 300 pystyt käyttämään suurimmillaan aukkoa 5.6, siinä välissä suurin mahdollinen aukko on jotain siltä väliltä.



Yhteensopivuus kameran kanssa


Canonilla käytössä esim. EF, Nikonilla esim. DX, Sonylla esim. A, Tamronilla esim. DI, Sigmalla esim. DC

IMG_9956_edited2

Vaikka kamerasi merkki olisi Canon, ei mikä tahansa Canonin valmistama objektiivi kuitenkaan kameraasi käy. Omaan Canon EOS 1100D -kameraani sopii EF tai EF-S merkityt objektiivit, suosittuun Nikonin D3100 -kameraan sopii DX merkityt objektiivit (ja ehkä joillain muillakin yhdistelmillä merkatut, mutta tu on se suosituin?). En kuitenkaan ala tässä selittämään jokaiseen kameramalliin sopivia liitäntöjä, se löytyy googlettamalla kohtuullisen helposti; vaikkapa jonkin verkkokaupan sivulta etsit kamerasi ja sieltä sen, mitkä objektiivit siihen sopivat.


Lähin tarkennusetäisyys

Ilmoitetaan metreissä/senttimetreissä

IMG_9973_edited

Lähin (/lyhin) tarkennusetäisyys tarkoittaa, no, sitä miten lähellä olevasta kohteesta voidaan ottaa kuva. Tämä muuten mitataan kameran kennosta (joka sijaitsee siellä rungossa), ei esimerkiksi objektiivin päästä. Tämä ilmoitetaan ihan metreissä tai senttimetreissä. Yhdessä omassa objektiivissani lukee macro ja sen jälkeen lyhin tarkennusetäisyys, ei tuo kuitenkaan mikään oikea makro ole.

Lähin tarkennusetäisyys tuottaa usein kuvaajalle ongelmia. Usein se, että kamera ei tarkenna, johtuu siitä että objektiivisi ei pysty tarkentamaa niin lähelle. Jos objektiivin lyhin tarkennusetäisyys on 1,5 metriä, et pysty tarkentamaan mihinkään lähempänä olevaan, piste.

Kuvanvakaaja

Canon: IS    Nikon: VR    Sony: LE(?)    Tamron: VC    Sigma: OS

IMG_9969_edited

Kuvanvakaaja vähentää kuvassa näkyvää tärinää. Voit siis kuvata käsivaralta pidemmillä suljinajoilla. Täytyy tosin muistaa, että kuvanvakaaja auttaa lähinnä paikallaan pysyviä kohteita kuvatessa; vaikka objektiivisi pystyykin käyttämään pidempiä suljinaikoja, se liikkuva kohde liikkuu yhä eikä kuvanvakaaja auta siihen. Erityisen hyödyllinen kuvanvakaaja on pitkällä polttovälillä, sillä silloinhan tärinää näkyy kuvassa enemmän. En oikeasti tiedä, miten pärjäisin ilman kuvanvakaajaa tuon 70-300mm objektiivin kanssa... On kuitenkin jokin verran syytä miettiä, tarvitseeko kuvanvakaajaa, sekin nimittäin tuo oman pienen lisänsä siihen hintaan ja myöskin kuluttaa hieman enemmän akkua.

kuvanvakaaja
Kamera tietysti heiluu aina erilailla, mutta tuossa noin suuntaa antava esimerkki. Kuvat on otettu polttovälillä 300mm, aika iso ero?


Tarkennustapa

Automaattinen tarkennus: AF (Auto Focus)   Manuaalinen tarkennus: MF (Manual Focus)

IMG_9949_edited

Useimmista objektiiveista löytyy nykyään sekä automaattinen tarkennus sekä manuaalinen tarkennus. Automaatilla kamera siis tarkentaa itse, manuaalilla tarkennus tapahtuu pyörittämällä sitä rengasta objektiivin päässä. Joissain halvoissa objektiiveissa kuitenkin on pelkkä manuaalinen tarkennus, tämäkin on siis hyvä tarkistaa ennen objektiivin  ostoa.


Tarkennusmoottorin ääni

Canon: USM ja STM    Nikon: SWM    Sony: SAM    Tamron: USD ja PZD    Sigma: HSM

IMG_9966_edited

Olet ehkä saattanut ajatella että kittiobjektiivisi tarkennus pitää järkyttävää ääntä. Tai ei ääni silloin ollut kamala, kun en paremmasta edes osannut haaveilla, mutta USM -moottorilla varustettu hiljainen objektiivini on niin ihana! Ei sillä äänellä kuitenkaan ole mitään vaikutusta lopullisiin kuviin, mutta jos haluat säästää itseäsi ja ympäristöäsi vingunnalta, on hiljaisuus ihan kiva lisä. Eihän se toki kokonaan ääntä poista, mutta sen ärsyttävän osan siitä. Väittävät tuollaisella moottorilla varustetun objektiivin tarkennuksenkin olevan nopeampi.


Ammattisarja

Canon: L    Nikon: Ei mitään erityistä merkintää (?)    Sony: G    Tamron: SP    Sigma: EX ja ART (?)

Sony A7s presentation
Lähde: Flickr / Kārlis Dambrāns / CC BY 2.0

Vaikka yllä olevilla lyhenteillä merkityt objektiivit ovatkin suunniteltu lähinnä ammattilaisten käyttöön, saavat niitä ihan vapaasti harrastelijatkin ostaa. Näiden pointti vain on se, että ne on tehty laadukkaammasta lasista ja objektiivi nyt vaan muutenkin on laadukkaampi, eli kalliimpi. Objektiivien tekniikka ei kuitenkaan kovin nopeasti vanhene, joten käytetyn ammattisarjan objektiivin ostaminen voisi olla erittäin hyvä idea, jos sellaisen sattuu löytämään.


Lopuksi vielä muutama "suomennos":

Canon EF 70-300mm f/4-5.6 IS USM
Canonin valmistama, sopii kameroihin jotka käyttävät EF-kiinnitystä, polttoväli on 70-300mm, valovoima polttovälillä 70mm on f/4 ja polttovälillä 300mm valovoima on f/5.6, kuvanvakaaja, hiljainen tarkennusmoottori

Sigma NAF 30mm f/1.4 A DC HSM
Sigman valmistama, Nikon autofocus, eli sopii Nikonin kameroihin, polttoväli on vain ja ainoastaan 30mm, valovoima f/1.4, kuuluu Sigman ART -sarjaan (eli on "normaalia" laadukkaampi?), croppikennoiselle kameralle, hiljainen tarkennusmoottori

Kun olet löytänyt hyvältä kuulostavan objektiivin, kannattaa toki vielä etsiä siitä muiden käytökokemuksia, objektiivi.info:sta esimerkiksi löytyy hyvin. Teknisten ominaisuuksien vertailuun taas löytyy hyvä työkalu ainakin Nikonin omilta sivuilta sekä Gigantin sivuilta.

Enhän vain unohtanut mitään olennaista? Toivottavasti postauksesta oli apua jollekkin, ja lisää saa toki kysyä!

18 kommenttia

  1. Hei tää oli tosi hyödyllinen postaus. Ihanaa, että joku viitsii auttaa ja neuvoa muita. Yleensä kun joltain bloggaajalta kysyy jotain niin vastaus on ympäripyöreä "Oon harjotellu" tai "googleta". Ehkä voisin laittaa tän välilehteen ja palata sitten kun onnistun sekottamaan kaikki asetukset :D kattosin noita sun ottamia kuvia ja ne on aivan mielettömän upeita hitsi vie ♥

    http://ohleopardd.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksi syy näiden vinkkien jakamiseen on mulla juurikin tuo, ei se nyt niin vaikeaa olisi edes muutamalla lauseella vähän auttaa muita. Hienoa jos näistä tosiaan on hyötyä.
      Kiitos! :)

      Poista
  2. Eksyin blogiisi vahingossa, ja aion kyllä ruveta lueskelemaan!! :D Aivan mielettömän hyvin selostettu ja avattu asiaa kuvilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan mielettömän ihanaa saada tällaista kommenttia, kiitos! :)

      Poista
  3. Nikon ei merkitse ammattisarjaansa mitenkään, paitsi yleensä kultaisella rinkulalla (Canon punaisella). ED tarkoittaa vain "Extra-low Dispersion glass" eli vähentää CA:ta eli chromaattista aberraatiota. Tämä ominaisuus löytyy monesta kittilinssistäkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa, kiitos tästä! Tosiaan oli vähän vaikea löytää tietoa näistä merkinnöistä, niin hyvä että joku viisaampi korjaa. Korjasin postausta! :)

      Poista
  4. Tää postaus auttoi mua huimasti ymmärtämään objektiiveja juuri nyt, kun olen etsiskelemässä uutta:-)

    ellauroran.blogspot.fi

    VastaaPoista
  5. Pienoinen tarkennus! Kirjoitit tuossa että "Kiinteäpolttovälisissä taas on ilmoitettu vain yksi luku, esim. 50mm. Silloin polttoväli on kokoajan sama ja polttoväliä pystyy muuttamaan vain liikkumalla itse."

    Itseasiassa polttoväli pysyy koko ajan samana riippumatta siitä mihin kuvaaja liikkuu, silloinhan vain muutetaan kuvaajan etäisyyttä kohteesta, ei polttoväliä. Esim. jos kuvaisin mäntyä 10 metrin päästä 50mm kiinteällä lasilla, on polttoväli tuolloin 50mm, ja samaa mäntyä Afrikasta kuvattaessa on polttoväli edelleenkin 50mm, kuvaaja on vain hiton kaukana kohteesta silloin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu siis tietenkin tarkoitin, että sitä etäisyyttä muutetaan saadakseen kohde lähemmäksi tai kauemmaksi, eihän se polttoväli mihinkään muutu. En tiedä mikä ajatuskatkos mulla on ollut tuota kirjoittaessa, täytyykin korjata!

      Poista
    2. Aivan :) Pisti vain silmään tuolta tekstin lomasta.. :D

      Poista
    3. Aa, korjaan tosiaan heti kun pääsen koneelle :)

      Poista
    4. Pakko nyt huomauttaa, että taisit unohtaa korjata sen? :)

      Poista
    5. Hups, sen siitä saa kun vastaa ensin kommenttiin ennen virheen korjaamista... No nyt on muutettu!

      Poista
  6. Jos objektiiviin on merkitty f/4-5.6 pystyt silti käyttämään pienempää aukkoa säätämällä sitä kameran asetukista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienempää tottakai pystyy käyttämään, en kai muuta ole väittänytkään? Tai ehkä se oli vielä vähän epäselvästi kirjoitettu, lisäsin sinne väliin vielä suurimmillaan -sanat.
      Vai sekotitko vahingossa nuo aukon koot ja f-numeroiden suuruudet? ;)

      Poista
  7. Toiseen kirjoitukseesi lisäys, että löysin tämän objektiivijutun mitä kysyin :) Kiitos tästäkin. En tiedä tulinko hullua hurskaammaksi, mutta kertoo ainoastaan minulle, että minun pitää tutustua huomattavasti paremmin tuohon minun laitteeseen, ennen kuin alan haaveilemaan uuden hankinnasta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, kannattaa tosiaan tutustua siihen nykyiseen laitteeseen perinpohjaisesti, se saattaa osoittautua yllättävän hyväksi kapistukseksi ;D

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Kuvaan Canon 7D Mark II -kameralla (ennen joulukuuta 2016 otetut kuvat on otettu 1100D:llä), johon minulla on viisi objektiivia; Canon 18-55mm f/3.5-5.6, Canon 70-300mm f/4-5.6 IS USM, Canon 50mm f/1.4 USM, Canon 100mm f/2.8L IS USM sekä Tokina AT-X 116 PRO DX II 11-16mm f/2.8. Kuvankäsittelyohjelmani on Lightroom 6.

Jos sinulla on kysyttävää valokuvaukseen, bloggaamiseen tai johonkin muuhun liittyen, laita rohkeasti kommenttia! Katsothan kuitenkin ensin, löytyisikö vastaus valokuvausvinkit-välilehden taakse kokoamistani postauksista tai sivupalkin hakutoiminnon avulla.