1. maaliskuuta 2015

Tahvo + kuulumisia

Perjantaina saatiin ihana Tahvo-koira hoitoon muutamaksi tunniksi. Sehän tarkoittaa kuvattavaa, jee!

Ei se oikeasti ole häijy. Muille kuin kepeille. Ja niillekin leikisti.















 Blogi on parin edellisen postauksen ajan alkanut huolestuttavasti muistuttaa lifestyleblogia ja niin varmaan muistuttaa tämäkin postaus. Ehkä tähän tulee pian muutos. Ulkona vallitseva sää vaan ei taaskaan innosta luontokuvaukseen sitten yhtään. Paria ohjepostausta olen aloittanut tekemään, katsotaan milloin jaksan tehdä valmiiksi asti...

Hiihtoloman viimeinen päivä on tänään ja huomenna pitää taas palata arkeen. Voisi tavallaan ajatella, että siitä alkaa mulla jonkinlainen peruskoulun viimeinen osuus. Tein äsken pikaisen laskutoimituksen, jonka mukaan koulupäiviä on jäljellä 62, joka tarkoittaa että mun peruskoulusta on suorittamatta vain 3,6%, ihan hullua! Kevät ei varmasti tule olemaan helppo; edessä on paljon kokeita, neljä valtakunnallista, kemian päättöprojekti, kuviksen päättötyö (johon mulla ei muuten vieläkään ole aihetta, apua! Haluan tehdä sen enimmäkseen valokuvaamalla, ihan vaan koska olen surkea piirtämisessä ja sellaisessa. Mulla vaan ei ole yhtään mitään ideaa, jos jollain teistä on pienikin idea, niin auttakaa!), ihan varmasti joku ihana yllätysprojekti, josta meille ei vielä ole kerrottu, tietenkin läksyt päälle, kesätöiden hakua ja mopokorttikin pitäisi hankkia tässä keväällä. Paljon kaikkea stressaavaa, mutta toivottavasti myös jotain kivoja juttuja! Ja huomenna maanantaina tehdään myös yhteishaku. Lukioon, viestintälinjalle. Kurssivalintojakin on pitänyt pohtia jo nyt. Tiedän, ettei ne ole sitovia, mutta ihan liian vaikeaa silti! Ensin ajattelin, että mulle tulee varmaan olemaan vaikeaa saada se 75 mielenkiintoista kurssia täyteen, mutta 75 on - viestintälinjan ja pitkän matikan kanssa - loppujen lopuksi ihan älyttömän vähän! Mun valintakortissa on tällä hetkellä rastitettuna 86 kurssia, ja toivon vaan ette se ole liikaa. No jaa, ne on alustavia, (toivottavasti) suunnitelmat muuttuu vielä.

Päässä olevaa ahdistusta liittyen kouluun purettu, jee! Syy miksi halusin jakaa tämän on kai, että älkää ihmetelkö, jos täällä on kevään aikana vähän hiljaisempaa. Tai vaihtoehtoisesti pakenen koulujuttuja blogin ääreen entistä useammin, haha! Ainiin se yksi diaesitys...





10 kommenttia

  1. Mulle tuli hiukan yllätyksenä, että ootkin jo ysillä :D Muistin vaan että oot kasilla, kun käytiin samaa aikaa se eskari, mutta minähän kävin sen vielä toiseenkin kertaan ja näinollen aloitin koulun vuoden myöhemmin. Onneksi mun ei _vielä_ tarvitse stressata noita asioita, sitä odotellessa....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaa, mä taas luulin että säkin olisit sitten ysillä! :D Hah, älä tuudittaudu ajatukseen liikaa, aika menee yllättävän nopeasti näiden asioiden suhteen... :p Ei vaan, nauti! :D

      Poista
  2. Ihanan monipuolinen blogi ja taitavasti otettuja kuvia!

    VastaaPoista
  3. Oi kuinka suloinen koira! Oot taitava kuvaamaan :)

    VastaaPoista
  4. Valokuvausblogina aloitin lukemisen, mutta lifestyle-puoltakin on kiva lueskella! :) Saa vähän enemmän tietoa sinusta ja näkee silti samalla ihania valokuvia!!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että lifestyle -tyylikin on välillä tervetullutta, kun en mä sitä kuitenkaan poiskaan osaa jättää. Ja kiitos! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Kuvaan Canon 7D Mark II -kameralla (ennen joulukuuta 2016 otetut kuvat on otettu 1100D:llä), johon minulla on viisi objektiivia; Canon 18-55mm f/3.5-5.6, Canon 70-300mm f/4-5.6 IS USM, Canon 50mm f/1.4 USM, Canon 100mm f/2.8L IS USM sekä Tokina AT-X 116 PRO DX II 11-16mm f/2.8. Kuvankäsittelyohjelmani on Lightroom 6.

Jos sinulla on kysyttävää valokuvaukseen, bloggaamiseen tai johonkin muuhun liittyen, laita rohkeasti kommenttia! Katsothan kuitenkin ensin, löytyisikö vastaus valokuvausvinkit-välilehden taakse kokoamistani postauksista tai sivupalkin hakutoiminnon avulla.