13. marraskuuta 2017

Luontokuvakalenteri 2018 + Arvonta

IMG_0663

Minulla on jo useamman vuoden ajan ollut perinteenä teetättää lähimmille sukulaisille joululahjaksi kalenteri omista kuvistani. Tänä vuonna vein homman vähän pidemmälle.

Ensimmäistä kertaa kenellä tahansa on mahdollisuus tilata kalenteri minun ottamistani luontokuvista vuodelle 2018!

blogi-0708

neliöpieni
Huh, aika jännää! Vaikka osa kuvista onkin otettu jo pari vuotta sitten, on tähän projektiin kulunut syksyn aikana sen verran paljon aikaa, että blogi on ollut vähän hiljaisempi nyt kirjoitusten jälkeenkin, kun aika on mennyt tarjouspyyntöjen lähettelyyn, painotalon kanssa keskusteluun, kuvien valitsemiseen ja muokkaamiseen sekä tietysti itse myyntityön valmisteluun.

IMG_0667

Kalenterin koko avattuna on 29,7 x 42,0 cm eli A3 ja se siihen on merkitty suomalaiset juhlapyhät ja nimipäivät. Lisätietoa saat nettisivuiltani ja kalenteri myös tilataan siellä olevan tilauslomakkeen kautta. Hinta yhdelle kalenterille on 16€. Toimitus tapahtuu postitse, jolloin yhdelle kalenterille tulee toimituskuluja 3€ tai jos tilaat useampia, kaikkien suurempien toimitusten kulut ovat 5€/lähetys. Nouto Orimattilan keskustasta maksaa 3€ kalentereiden määrästä riippumatta.


Kalentereita voi tilata osoitteesta www.leabjorn.com/luontokuvakalenteri-2018


IMG_0575

Ilman blogin pitämistä ja teitä lukijoita en todellakaan olisi uskaltanut toteuttaa tätä projektia. Kiitos siis kaikille teille, jotka olette jaksaneet kuvailujani seurata! Kiitoksena tuestanne arvon yhden kalentereista tähän postaukseen kommentoineiden kesken. Kerro kommentissasi, mitä kautta seuraat blogiani vai päädyitkö vasta nyt tänne ensimmäistä kertaa. Muista laittaa mukaan myös toimiva sähköpostiosoitteesi! Osallistu viimeistään torstaina 23.11.

25 kommenttia:

  1. IHANA! Olen seurannut blogisasi n. puolitoista vuotta ja bloggerin kautta seuraan. :) Tosi kiva idea antaa tälläinen "itse tehty" joululahja ja onhan tuo muutenkin todella hienoa teettää omista kuvista kalenteri.

    vinski.kissa@gmali.com
    vinuski.blogspot.com

    VastaaPoista
  2. Seurailen blogiasi bloggerin ja facebookin kautta. Ihania kuvia päässyt kalenteriin! :)

    Karkki267@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Juuri tupsahdin tänne!

    Ehdottomasti haluan osallistua kisaan.

    Matti.viikate@luukku.com

    VastaaPoista
  4. Ihana kalenteri! ❤ Bloggerin kautta seuraan blogiasi :)
    joulumimminluona@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Ihana kalenteri :) Googlen kautta olen piipahdellut :)
    ellijapii@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Juuri eksyin. Nyt seuraan bloggerin kautta.
    tanja.dahlstrom@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  7. Äsken juuri löysin tänne, tosi kiva juttu!
    -minttu47-
    minttu47@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Googlen kautta päädyin nyt ensimmäistä kertaa.
    Vaikuttaa kiinnostavalta blogilta ja miten ihana arvontakin.
    Hiisukas (hiisukas(at)gmail.com)

    VastaaPoista
  9. upeita kuvia ja tunnelmallisia. Itse suunniteltu kalenteri on kyllä parhautta. Oon seurannu sua n puol vuotta blogisi löysin facebookista jostakin bloggaaja ryhmästä ja innostuin postauksistasi ja kuun tykkään itsekkin valokuvata vaikkakin välineet ei ole yhtä hyvät kun sinulla. aivan mahatava blogi ja kuvat sekä aiheet on parhita ja kiinnostavia.

    Anne H
    -fasuliina90@gmail.com-

    VastaaPoista
  10. Wau! Olen seurannut blogiasi jo pitkään bloggerin kautta.

    jasminlindvall@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Huippu juttu! :) Pitkään olen seuraillut sun blogia Bloglovinin ja fb:n kautta.

    www.tiiajuutinen.fi

    VastaaPoista
  12. Ihana kalenteri! Mulla ei ees oo ens vuodeksi vielä kalenteria, harkitsen siis tota! Eikä oo hirveen kalliskaan :D

    www.hunajahetki.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja tohon arvontaan vielä: joskus viime joulun tienoilla bongasin jostain ohjeesi neulottuun peittoon ja seuraan blogiasi bloggerin kautta.
      tikru.tii@gmail.com

      Poista
  13. Oon seuraillut blogiasi säännöllisen epäsäännöllisesti alusta alkaen, täällä on aina uusi postaus kun poikkean sivuille.:)
    maisa.heikura@outlook.com

    VastaaPoista
  14. bloggerin kautta seurailen ;-)

    hilja.viitaniemi@gmail.com

    VastaaPoista
  15. Voi huippujuttu! Mahtavaa että uskalsit toteuttaa tän idean :)
    Oon seuraillut sua vuoden (vou, onko siitä jo niin kauan) bloggerin ja instagramin kautta. Sähköposti iida.nissila24@gmail.com

    VastaaPoista
  16. Kauniita kalentereita, satunnaisesti täällä vierailen blogit.fi:n kautta ja bloggerin kautta lukijana myös.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Nää on kyllä upean näköisiä. Seurailen ihan vaan bloggerin kautta, ja jo pidempään olen sun juttuja lueskellut. :-)

    anniina.kultamaa@gmail.com

    VastaaPoista
  18. Ensimmäistä kertaa päädyin, liityin lukijaksi :)
    matsalikka@gmail.com

    VastaaPoista
  19. Googlen kautta seuraillut. Hienoja on sun kalenterit. Salli.moilanen35@gmail.com

    VastaaPoista
  20. Bloggerin kautta.
    Tiina
    miumiu83 at gmail.com

    VastaaPoista
  21. Bloggerin kautta :)
    sirkkulitm@gmail.com

    VastaaPoista
  22. Bloggerin kautta seuraan :)
    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  23. Voitin viime jouluna sun tekemän kalenterin ja se oli kyllä niin mahtava, että on ihan pakko osallistua uudestaan! Täytyy laittaa harkintaan oman ostaminen, jos ei arpaonni suosi. :P

    Seuraan sun blogia bloggerin kautta. :)

    piijuliii@gmail.com

    VastaaPoista
  24. Bloggerin kautta seuraan :)
    nannaliini10@gmail.com

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Kuvaan Canon 7D Mark II -kameralla (ennen joulukuuta 2016 otetut kuvat on otettu 1100D:llä), johon minulla on viisi objektiivia; Canon 18-55mm f/3.5-5.6, Canon 70-300mm f/4-5.6 IS USM, Canon 50mm f/1.4 USM, Canon 100mm f/2.8L IS USM sekä Tokina AT-X 116 PRO DX II 11-16mm f/2.8. Kuvankäsittelyohjelmani on Lightroom 6.

Jos sinulla on kysyttävää valokuvaukseen, bloggaamiseen tai johonkin muuhun liittyen, laita rohkeasti kommenttia! Katsothan kuitenkin ensin, löytyisikö vastaus valokuvausvinkit-välilehden taakse kokoamistani postauksista tai sivupalkin hakutoiminnon avulla.