7. marraskuuta 2019

Paluu blogimaailmaan – taas

beach ride-4

beach ride-2

beach ride-5

beach ride-3

beach ride-17

Uusi-Seelanti working holiday hevoset

beach ride-16

Paluu blogimaailmaan

Ja hupsista, edellisestä postauksesta on taas jo neljä kuukautta. Jännä juttu, ettei yrittäjyyden, parin muun työn ja kirjoituksiin lukemisen oheen enää mahtunut blogin kirjoittaminen... No, nyt tilanne on taas täysin erilainen, ja bloggaamisellekin olisi aikaa enemmän kuin tarpeeksi. Mutta, osaanko mä tätä hommaa enää ollenkaan, ja lukeeko tätä edes kukaan?

Tällä kertaa tauon aikana kävi ensimmäistä kertaa niin, etten myöskään itse lukenut muiden blogeja juuri lainkaan. Ja varmaan juuri tästä johtuen alkoi tuntua myös siltä, ettei kukaan muukaan varmaan enää lue yhtään kenenkään blogia, mikä nyt ei toivottavasti sentään pidä paikkaansa... :D Toki kirjoitan blogia ensisijaisesti, koska itse pidän siitä, mutta suoraan sanottuna en kyllä todellakaan jaksaisi panostaa blogiin tämänkään vertaa, jos lukijana olisi vain ja ainoastaan minä itse.

Kolmas syy on se, että mulla on todella suuri ikävä takaisin Uuteen-Seelantiin! Eikä kuvien katselu ja käsittely varsinaisesti helpota sitä. Eikä myöskään se, kun Suomessa alkaa olla aivan liian kylmää ja pimeää. Tai se, etten päässyt opiskelemaan ja töitäkin on tällä hetkellä todella vähän, eli periaatteessa olisin vapaa lähtemään taas jonnekin muutamaksi kuukaudeksi.

Postauksen maisemakuvat ovat ihan parin kilometrin päässä farmilta, missä olin. Voitteko käsittää, että tällaisiinkin maisemiin voi tottua, ja nyt ne näyttävät taas ihan uskomattomilta...? Loput kuvista taas ovat läheiseltä rannalta, kun kerran uskalsin riskillä ottaa kameran mukaan maastoon. Poseerauskuviin energisten tammojen kanssa tyhjällä hiekkarannalla olisi tarvittu vähintään pari avustajaa mukaan, joten parhaat kuvat tulivatkin matkan varrelta selästä käsin.

Tämä melko negatiivinen ajatusvirta nyt tuskin ainakaan houkutteli kovinkaan montaa uutta lukijaa linjoille, mutta tervetuloa kaikille, kiva "nähdä" pitkästä aikaa!

4 kommenttia:

  1. Mä oon sun blogia lukenut aina epäsäännöllisen säännöllisesti. Kiva kun oot takaisin! :-)

    www.lauralinnea.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva nähdä, että joku tätä vielä lukee! :D

      Poista
  2. Itse oon pitänyt tässä helmikuusta asti epävirallista taukoa (homma vaan jäi) ja vasta viime kuukausina on herännyt taas into blogin pariin. Parin viime kuun oon alkanut lueskelemaan taas blogeja, ja heti kun huomasin sun postauksen niin tuli kyllä klikattua tänne. Eli täällä ainakin yksi, kuka sun postausten pariin aina eksyy! :D Upeita kuvia kuten aina ♥.♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, jos sinullakin on palannut innostus blogien pariin! Kiva, että täällä on jo pari tyyppiä! :D
      Kiitos! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Kuvaan Canon 7D Mark II -kameralla (ennen joulukuuta 2016 otetut kuvat on otettu 1100D:llä), johon minulla on viisi objektiivia; Canon 18-55mm f/3.5-5.6, Canon 70-300mm f/4-5.6 IS USM, Canon 50mm f/1.4 USM, Canon 100mm f/2.8L IS USM sekä Tokina AT-X 116 PRO DX II 11-16mm f/2.8. Kuvankäsittelyohjelmani on Lightroom 6.

Jos sinulla on kysyttävää valokuvaukseen, bloggaamiseen tai johonkin muuhun liittyen, laita rohkeasti kommenttia! Katsothan kuitenkin ensin, löytyisikö vastaus valokuvausvinkit-välilehden taakse kokoamistani postauksista tai sivupalkin hakutoiminnon avulla.