20. toukokuuta 2020

Luontokuvausinspiraation paluu ja koronakuulumiset

Suolla-54

Suolla

Hei taas, pitkästä aikaa! Ja siitä taas on vielä pidempi aika, kun olen jakanut kuvia Suomesta tai ylipäätään mitään reaaliaikaisia kuulumisia. Tässä siis olisi molempia ihan reilusti!

Suolla-5

Suolla-26

Poikkeustilanne on vaikuttanut omaan elämääni aika isosti, niin työhön, opiskeluun, asumiseen kuin vapaa-aikaankin.

Huhtikuussa suunnitelmani oli pitää kesäloma ja lähteä kolmen viikon matkalle. Olin myös suunnitellut, että tästä tulisi taas paljon materiaalia blogiin, mutta kun tämä epäonnistui, laski blogimotivaatiokin aika nolliin. Vaikka matkaa ei oltu suunniteltu kovin montaa kuukautta, olin kuitenkin todella innoissani siitä ja siihen oli käytetty paljon aikaa, joten peruuntuminen oli toki valtava pettymys. Ei ehkä olisi niin paha, jos reissun pystyisi vain siirtämään myöhemmäksi, mutta töiden ja opiskelujen takia seuraava mahdollinen vähintään kolmen viikon pätkä olisi ehkä kesällä 2022, ja kesäkuukausina vaeltaminen Saharan vieressä ei oikein inspiroi... Peruuntumistakin enemmän harmittaa se lähes 700€, jonka joudun maksamaan täysin tyhjästä.

koronakuulumiset

Suolla-72

Suolla-36

Opiskelun ja tulevaisuuden suhteen on tällä hetkellä kaikkein isoimmat kysymysmerkit. Olen siis hakenut opiskelemaan nyt toisen välivuoden jälkeen ja yritän päästä sisään todistuspisteillä. Yritin kuitenkin korottaa näitä todistuspisteitä nyt keväällä, ja sitä varten opiskelin yhteensä 200 tuntia alkuvuoden aikana. Koe kuitenkin sattui olemaan ihan muutama päivä poikkeustilan alkamisen ja valtavan uutistulvan jälkeen, koe stressasi muutenkin ja siihen lisäksi vielä kaikki suunnitelmat olivat menneet täysin pilalle tai ihan uusiksi. Lisäksi siellä samassa tilassa oli lähes 100 ihmistä ja ihan lähelläni ollut henkilö yski koko kokeen ajan koko ajan muistuttaen tilanteesta... En siis vain pystynyt keskittymään kokeeseen, enkä saanut arvosanaa korotettua.

Aiemmin olin kuitenkin melko varma, että pääsisin kuitenkin b-vaihtoehtooni. Hakukriteerit muuttuivat tänä vuonna muutenkin ja tämä sotki niitä vielä lisää, joten minulla ei ole enää mitään hajua, pääsenkö opiskelemaan ja jos pääsen, niin minne... Toisaalta tavallaan harmittaa myös aloittaa yliopisto-opinnot juuri tänä syksynä, mikäli ne alkavat etäopiskeluna, toisiin ei pääse kunnolla tutustumaan ja paljon puhuttuja juhlia ja tapahtumia ei voi pitää.

Suolla-67

Suolla-47

Suolla-23

Töiden suhteen erityisesti tälle kesälle oli isot odotukset. Olen neljä vuotta tehnyt valokuvaustöiden ohella myös muita kesätöitä, mutta nyt piti vihdoin olla se vuosi, kun en hae mitään varsinaisia kesätöitä (nykyisten töiden lisäksi), vaan luotan itseeni. Olin jopa varannut kesäksi työpöydän co-working -tilasta, mistä olin haaveillut jo pitkään. Muutenkin minulla piti vielä keväällä olla kuvauksen lisäksi kolme muutakin työtä. En ollut osannut kuvitella tilannetta, että yhtäkkiä muutaman päivän aikana kaikki työt loppuu tai peruuntuu, eikä rahaa tule yhtään mistään. Niin kuitenkin kävi.

Valokuvauksen lisäksi tein keikkatöitä konserttitalossa, promootiokeikkoja tapahtumissa ja ohjaajan töitä ja sijaisuuksia lasten iltapäiväkerhossa ja leireillä. Kuvaustoimintani keskittyy suurimmaksi osaksi hääkuvauksiin ja vahvana kakkosena tulee ylioppilas-, rippi- ja kaikki muut juhlat ja tilaisuudet. Ei ehkä tarvitse selittää, miksi näiden osalta menee tällä hetkellä aika huonosti... Touko-kesäkuun häät on siirretty tai vaihdettu pelkkään vihkimisen ja potrettien kuvaukseen. Heinä-elokuu ovat vielä suuria mysteerejä, joiden osalta voi vain toivoa parasta. En kuitenkaan usko, että ne tulisivat kaikki toteutumaan aiemman suunnitelman mukaisesti. Potrettikuvauksia miljöössä toki pystyn tekemään lähes normaalisti, mutta kun näitä juhlia ei ole, niin näidenkin kuvausten tarve on vähentynyt aika merkittävästi.

Suolla-9

Suolla-8

Suolla-6

Toisaalta ahdistaa myös tieto siitä, että tiedän monilla muilla menevän todella paljon huonommin. Ja se, ettei minulla nyt olisi mitään "oikeutta valittaa". Tuntuu vaan, että tämä nyt iski itselle pahimpaan mahdolliseen aikaan. Ymmärrän, että asialla on vaikka kuinka paljon erilaisia puolia, mutta yritän kuitenkin pitää tekstin mahdollisimman lyhyenä.

Tavallaan en haluaisi nytkään kirjoittaa näin negatiivista postausta. Tein kuitenkin muutama päivä sitten samantyyppisen avautumisen Instagramin storyihin ja sieltä tuli muutama kommentti, kuinka on ihanaa, ettei somessa ole pelkkää yltiöpositiivisuutta ja muut vaikeassa tilanteessa olevat vaivat saada vähän vertaistukea. Lisäksi tuntuisi jotenkin väärältä tulla vaan kirjoittamaan jotain että hei, kävin pitkästä aikaa kuvailemassa luontoa, tässä kuvat.

Suolla-31

Suolla-99

Suolla-71

Vaikka opiskelua tai töitä ei varsinaisesti ole ollut maaliskuun jälkeen, ei mulla silti ole ollut mitenkään tylsää. Sellainen "joskus" tehtävien asioiden to do -lista oli päässyt kasvamaan melko pitkäksi, ja se on nyt edes hieman lyhentynyt. Ja toki joukkoon on tullut myös ihan uusia projekteja. Lisäksi yrittäjänä joitain tekemistä löytyy aina vaikka kuinka paljon, mutta ne on olleet sellaisia juttuja, mistä kukaan ei suoranaisesti maksa mitään.

Olen esimerkiksi vähän kehitellyt yritykselle uusia juttuja ja suunnitellut tulevaa. Olen pitänyt paljon etäpalavereja tulevien asiakkaiden kanssa. Olen jakanut paljon valokuvausvinkkejä myös Instagramiin ja Facebookiin. Olen jutellut niidenkin kavereiden kanssa, joita en ole ehtinyt nähdä kuukausiin. Olen suunnitellut ensiasuntoni sisustusta ja tilannut kaikenlaista, mitä nyt omilleen muuttaessa tarvitsee hankkia, ja tilauksissani suosinut mahdollisimman paljon suomalaisia pienyrittäjiä. Olen innostunut käsitöistä uudelleen ja erityisen hurahtanut olen makrameetöihin. Olen katsonut paljon sarjoja, mitä en aiemmin ole ehtinyt tehdä. Toisaalta olen yrittänyt myös olla olematta "karanteenisuorittaja".

Kuten varmasti monelle muullekin, pieni pysähtyminen ja hiljentäminen on kuitenkin tehnyt tähän väliin myös ihan hyvää.

puolukanvarvut

Suolla-60

Kuten postauksen kuvista ehkä voi päätellä, luontokuvausinspiraationikin on vähän taas herännyt henkiin. Uuden-Seelannin jälkeen olen tehnyt sen verran töitä, ettei vapaa-aikaa kuvaamiselle ole ylipäätään ollut kovin paljon. Tiedän, että Suomen luonto on upea, mutta Uuden-Seelannin jälkeen tämä on kuitenkin tuntunut vähän tylsältä... Suurin syy oli ehkä kuitenkin se, etten vaan ole kuvannut luontoa niin pitkään aikaan, että olin ihan unohtanut, kuinka kivaa se onkaan! Ehkäpä heräilevä luonto ja vihreys innostaa, vielä enemmän, katsotaan.

Mitä teille kuuluu?

12. maaliskuuta 2020

Pikavisiitti Sydneyyn 4/4 – Tärkeimmät nähtävyydet kierretty

Sydney-97

Sydney-95

chinise garden of friendship

Sydney-99

Sydney-96

Sydney-41

Sydney-43

Sydney-40

Sydney-45

Sydney

Sydney-32

Sydney-38

Sydney-33

Sydney-34

Sydney-10

Sydney-12

Sydney-29

Sydney-73

Sydney-31

Sydney-28

Hahaa, ehdinpäs postata Australian visiitin kuvat alle vuoden sisällä! :D Ihan lyhyesti kaikista kuvissa näkyvistä jutuista:

Chinese Garden of Friendship – Kyseinen pieni puutarhaalue sijaitsee Darling Harbourissa ja sinne on pieni pääsymaksu. Puutarha on tosiaan melko pieni, mutta kuitenkin mukava vehreä virkistyspaikka keskellä kaupunkia sekä tietty myös vähän erilainen kuvauspaikka.

St. Mary's Cathedral – Vaikka kyseessä on varmasti yksi Sydneyn tunnetuimmista nähtävyyksistä, eksyin tänne ihan vahingossa. Sisällä ei saanut ottaa kuvia, mutta kuten tällaiselta katedraalilta voi odottaa, oli se todella vaikuttava ja jaksoin jäädä ihastelemaan noin vartiksi, mikä on ainakin minulle todella pitkä aika! :D

Sydney Tower Eye – Nähtävyyksien suhteen ehkä Sydneyn suurin pettymys. Yritin tähdätä huipulle auringonlaskun aikaan, mutta jonottamiseen meni noin 1,5 tuntia, joten se siitä sitten... Aucklandin Skytowerista oli paremmat maisemat, se on muutenkin hienomman näköinen ja jonot tuskin koskaan yli puolta tuntia. Mutta no, kyllähän sieltä kauas näki... :D

Bondi Beach & Bondi to Coogee walk – Eihän nyt Bondia voi jättää väliin Sydneyssä! Paitsi että en kyllä edes käynyt itse rannalla, kun huomasin väenpaljouden sekä vieressä olevan Bondi Icebergsin altaat (maauimalan?). En halunnut joutua osaksi Bondi Rescue -ohjelmaa ja halusin säilyttää omaisuuteni, vaikka kävisinkin uimassa yksin kuumana päivänä. Joten mielelläni maksoin muutaman dollarin päästäkseni altaalle. Sieltä tein mukavan pienen kävelyn kohti Coogee -rantaa. Kyseisen reitin varrella oli monia vähän pienempiä, kivan näköisiä rantoja, joille olisi ollut kiva jäädä hetkeksi. Suosittelisin siis varaamaan tälle kävelylle reilusti aikaa!

Viikkoni Sydneyssä oli varsin aktiivinen, kuten ehkä näistä postauksista voi huomatakin. On vaan niin vaikea valita parhaita paloja, kun vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia on niin paljon! Uskon kuitenkin, että ne tärkeimmät on nyt nähty, enkä ensi kerralla Sydneyssä tule viettämään aikaa yhtään sen enempää kuin on pakko. Ihan kiva, mutta henkilökohtaisesti uskon pitäväni enemmän muista Australian kaupungeista. Ideoita, suosituksia? Mielellään itäisen Australian puolelta, sillä seuraavan reissuni pääkohde Australian osalta on noin 100 kilometriä Sydneystä etelään ;)

1. maaliskuuta 2020

Reissuhaaveita ja -suunnitelmia x11



Myönnettäköön, että viimeisen parin vuoden ajan blogini on alkanut muistuttaa aika paljon matkablogia. Kuvia ei oikeastaan ole tullut otettua muualla kuin töissä tai matkoilla. Jatketaan siis samalla linjalla. Edellisen matkan päättymisestä on jo kymmenen kuukautta, ja siitä on enää aika vähän materiaalia jakamatta. Siirretään siis hetkeksi ajatukset tulevaan!

Matkahaavelistani pituus tuntuu olevan loputon, eikä puolikas ulkomailla vietetty vuosi todellakaan yhtään helpottanut matkakuumetta. Listasin kuitenkin 11 viime aikoina eniten mielessä pyörinyttä reissuhaavetta, joista viimeinen on itse asiassa jo kuukauden päästä toteutuva suunnitelma. Parin kuukauden kirjoitustauon jälkeen tekstiä tuli niin paljon, etten nyt höpise tähän alkuun enää yhtään enempää...

Kaikki postauksen kuvat ovat Canvan kuvapankista.


Islanninhevosvaellus Islannissa

Tämä on näistä ollut haavelistallani pisimpään, mutta toivottavasti pääsisin sen tässä muutaman vuoden sisällä myös toteuttamaan ensimmäisen kerran! Luotettavat, kiltit, varmajalkaiset, rohkeat, söpöt, tölttäävät ja kaikin tavoin ihanat islanninhevoset sulattavat sydämeni ihan täysin. Sitten kun issikkalauman kanssa voisi vielä viettää päiviä Islannin käsittämättömän upeassa luonnossa, niin voiko parempaa toivoa?!

Jos kuitenkin Islantiin asti menee, niin haluaisin sitten oikeasti todella pitkälle, noin viikon vaellukselle. Sen lisäksi olisi toki kiva ehtiä nähdä maata vähän muutenkin. Pelkästään vaelluksen hinta kuitenkin nousee jo pariin tuhanteen euroon, joten hetki pitää vielä säästää ja suunnitella. Muutamalla parin päivän issikkavaelluksella olen ollut ihan Suomessa, ja toukokuun lopulle varasin jälleen parin päivän vaelluksen Kajaanin seudulle vähän lieventämään matkakuumetta tämän osalta. En malta odottaa!


Lofootit

Niin upea kohde periaatteessa ihan lähellä, mutta ei vaan ole osunut tarpeeksi pitkää lomaa sopivaan aikaan. Lofoottien jylhä luonto vaan näyttää niin hienolta, että sinne on pakko päästä toivottavasti vielä lähivuosina retkeilemään ja valokuvaamaan!



Uusi-Seelanti & Australia uudelleen

Hyvä ystäväni lähtee au pairiksi Australiaan kesällä (yritin parhaani houkutella Uuteen-Seelantiin, mutta hyväksyn tämänkin). Olen toki todella innoissaan hänen puolestaan, mutta myös omasta puolestani. Nyt saan loistavan syyn lähteä itsekin käymään maapallon toisella puolella moikkaamassa sekä häntä että kaikkia ihania ihmisiä Uudessa-Seelannissa! Tällä reissulla matkailu ja uusien paikkojen näkeminen ei siis todellakaan tule olemaan pääosassa, vaikkakin haluaisin Uudessa-Seelannissa kyllä nähdä myös pari paikkaa joihin en viimeksi ehtinyt sekä lisäksi ehkä vierailla Australiassa myös jossain uudessa kaupungissa. Kaverini lähtee Sydneyn eteläpuolella sijaitsevaan kaupunkiin, mutta Sydneyssa olen jo viettänyt viikon ja se on nyt hetkeksi tarpeeksi. Canberra tai Melbourne? Mahdollisuus lähteä muutamaksi viikoksi olisi joko joululomalla tai toukokuussa 2021, molemmissa on omat hyvät ja huonot puolensa, joten pohdinta on edelleen käynnissä.


Singapore

Maailman toiselle puolelle matkustaessa on joka tapauksessa pakko tehdä ainakin yksi välilasku, joten seuraavalla kerralla haluaisin ehdottomasti hyödyntää sitä ja nähdä myös jotain ihan uutta. Singaporeen pääsee Suomesta Finnairin suoralla lennolla välillä yllättävän edullisesti, ja sieltä ei enää olisi paha matka Ausseihin. Aasian muut suurkaupungit eivät itseäni tällä hetkellä juurikaan houkuttele varsinkaan yksin matkaillessa, mutta Singapore vaikuttaisi vähän turvallisemmalta, todella monipuoliselta sekä monin tavoin siistiltä ja kiehtovalta, sopivan helpolta kohteelta ensimmäiseksi Aasian kohteeksi.


Doha

Qatarin pääkaupunki Doha kiinnostaisi lähinnä parin päivän välilaskun paikkana. Parhaimmat lennot Suomesta Australiaan ja Uuteen-Seelantiin ovat lähes aina Qatar Airwaysin (ei sillä, että katselisin lentoja viikoittain) ja lentoyhtiö vaikuttaa muutenkin todella hyvältä. Miksipä ei sitten samalla hyödyntää heidän hyviä hotelli- ja aktiviteettitarjouksia, jos kaupungin kautta kuitenkin menee. En ole koskaan käynyt Arabimaissa, joten kaupunki kiinnostaisi ihan senkin takia. Ehkä pääsen tännekin jo samalla reissulla kuin Australiaan, Uuteen-Seelantiin ja Singaporeen, jossain se toinenkin välilasku pitää kuitenkin olla!


Kaakkois-Aasian kiertomatka

Uudessa-Seelannissa Strayn busseilla toteutettu joustava kiertomatka oli ihan huikea kokemus, ja ehdottomasti haluaisin tehdä joskus uudestaan jotain vastaavaa. Ehdin kiertää lähes koko Uuden-Seelannin Strayn kanssa, mutta ensi kerralla siellä voisin myös tehdä jonkun ihan pienen kierroksen. Stray toimii kuitenkin myös Australiassa ja Aasiassa, ja tästä lähtikin ajatus Kaakkois-Aasian kiertomatkasta. Heidän reiteillään olisi mahdollista käydä Thaimaassa, Vietnamissa, Laosissa sekä Kambodžassa. Tämä reissu kuitenkin taas vaatisi sen verran aikaa ja rahaa, että löytyy vielä toistaiseksi selvästi sieltä haavelistan puolelta.



Etelämanner

Ehkä vähän harvinaisempi matkaunelma, mutta mielestäni olisi ihan älyttömän siistiä päästä käymään Etelämantereella! Koska hei, aika harva voi sanoa käyneensä kaikilla seitsemällä mantereella ja Etelämanner olisi taatusti jotain täysin erilaista. Pari vuotta sitten löysin Adalmina's Adventures -blogin postaukset Etelämantereelta ja koin suuren ahaa-elämyksen, että sinnehän tosiaan voi matkustaa! Todella kallistahan se on, pelkkä risteily kustantaa vähintään 6000€, mutta kuitenkin ihan mahdollista ja varmasti sen rahan arvoista. Jos vaikka joskus seuraavan 20 vuoden aikana...


Lappi syksyllä

En ole koskaan käynyt Oulua pohjoisempana. Lappi kiinnostaisi vähän talviaikaan (erityisesti nyt, kun täällä Etelä-Suomessa ei juuri ole lunta näkynyt), kevät ei oikein herätä tunteita ja kesäaikaan kyseinen alue vaikuttaa lähinnä painajaiselta kaikkien verenimijöiden takia. Erityisesti ruska-aika ja silloin vaeltaminen kansallispuistoissa kiehtoisi todella paljon! Saattaa kuitenkin mennä vielä muutama vuosi, ennen kuin pystyn jättämään työt tai opiskelut yli kolmeksi päiväksi juuri syyskuussa... Viime syksynä vähän haaveilin, että olisin lähtenyt kirjoitusten jälkeen, mutta silloin oli jo vähän myöhäistä.


Pietari

Pietariin pääsisi täältä Lahdesta junalla nopeasti ja edullisesti vaikka pitkää viikonloppua viettämään. Kun viime syksynä kuulin, että Venäjälle voi vihdoin saada sähköisen viisumin, olin jo melkein varaamassa matkaa. Kunnes älysin, että se ei koske junamatkailijoita. Jotenkin viisumin hakeminen ja siitä maksaminen ei oikein houkuttele, eikä minulla ole mikään kiire päästä Pietariin, joten taidan odotella vielä pari vuotta. Mutta lähivuosille tämä olisi todella kiinnostava kohde ihan lyhyellekin irtiotolle arjesta!


Interrail Euroopassa

Jos ei vielä ole käynyt ilmi, niin teen mielelläni vähän pidempiä matkoja, joiden aikana voi sitten kiertää useampia kohteita, sen sijaan että lentelisin lyhyille reissuille eestaas. Uskon, että reilaaminen sopisi minulle todella hyvin! Interrail nyt vaan vaikuttaa sellaiselta jutulta, että se on pakko tehdä ainakin kerran elämässään. Alustava reilisuunnitelmani olisi Saksasta Sveitsin ja Itävallan kautta Itä-Euroopan maihin.



Seuraavaksi: Lanzarote, Gran Canaria, Marokko & Alankomaat

Lopuksi vielä seuraavan matkasuunnitelman paljastus! Mikään tämän reissun kohteista ei ollut listani kärjessä vielä viime vuonna, mutta nyt olen tulevasta ihan superinnoissani! Tänä vuonna vietän kesälomani huhtikuussa kolmessa eri maassa yhteensä kolmen viikon ajan.

Homma lähti siitä, kun tammikuun lopussa Facebookin Ratsastajat-ryhmän jäsen etsi seuraa ratsastusvaellukselle Espanjassa tai Marokossa. Yksi reissukaveri oli jo löytynyt ja he olivat päättäneet lähteä viikon vaellukselle Marokkoon. Tällainen mahdollisuus ei ollut edes käynyt mielessäni, mutta muutaman päivän mietinnän jälkeen en keksinyt yhtäkään syytä miksi en lähtisi, ja tiesin, että tulisin katumaan jos en lähtisi. En kuitenkaan uskaltaisi lähteä tällaiselle reissulle yksin, eikä nykyisissä kavereissanikaan oikein olisi ketään halukkaita lähtijöitä. Muutenkin minulla olisi sopivasti juuri huhtikuussa aikaa ja tarvetta lomalle. Eikä hevoset ja luonto vaan voi olla huono yhdistelmä! Vaelluksen lisäksi suunnitelmissa olisi tutustua myös vähän Marrakechiin sekä käydä päiväretkellä Atlas-vuorilla.



Marokkoon ei kuitenkaan huhtikuussa mene suoria lentoja, ja tässä vaiheessa reissun pituus alkoi kasvamaan... :D Halusin hyödyntää pakollisen välilaskun jossain lämpimässä ja suht pienessä kaupungissa ja ihan vain edullisen hinnan vuoksi ensimmäiseksi kohteeksi valikoitui lopulta Lanzarote, missä tulen viettämään kolme päivää. Sieltäkään ei kuitenkaan pääse suoraan Marokkoon, joten välillä "on pakko" viettää myös muutama päivä Gran Canarialla. Kanariansaaret eivät aiemmin todellakaan olleet listallani, sillä mielsin ne vähän tylsiksi turistirysiksi missä ei voi tehdä muuta kuin makoilla rannoilla. Hetken tutkimustyön jälkeen kuitenkin älysin, että sieltähän löytyy paljon todella upeita luontokohteita sekä kauniita vanhoja pikkukyliä. Aloin jopa haaveilemaan kiertomatkasta kaikilla Kanariansaarilla!

Paluumatkan kohteeksi valikoitui Alankomaat, vaikkei se mitenkään erityisen edulliseksi tullutkaan. Uudessa-Seelannissa reppureissatessani tutustuin kuitenkin erääseen nuoreen hollantilaisnaiseen, kenen kanssa matkustimme useamman viikon yhdessä ja ystävystyimme. Lisäksi myös host-perheeni on alunperin Alankomaista ja siellä vaikuttaa muutenkin olevan todella kivoja ihmisiä! :D Vietän maassa vain alle neljä päivää, mutta yhtään mitään muita suunnitelmia tämän maan kohdalla ei vielä ole, joten vinkkejä otetaan vastaan!

Millaisia matkasuunnitelmia ja -haaveita sinulla on? Oletko kokenut jotain minun listaltani löytyviä juttuja?